Kivisillan alue

Kivisilta sijaitsee Keravan Jokilaaksossa, runsaan kilometrin päässä Keravan keskustasta. Alueelta avautuu kulttuurihistoriallisesti merkittävät näkymät sekä Keravan kartanon pihamiljööseen että Jokilaakson alaville peltomaille. Alueen pohjoisosassa sijaitsee historiallinen Postlar-Mattilan-tila, joka tunnetaan muun muassa siitä, että Jean Sibelius asui ja työskenteli tilalla 1800–1900-lukujen taitteessa.

Kivisiltaan tulee monipuoliset asumismahdollisuudet eri ikäisille ihmisille. Omakotitalojen, rivitalojen ja pienkerrostalojen lisäksi alueelle rakennetaan päiväkoti ja palveluasumista. Kerrostalot nousevat alueen keskiosaan Finlandia-aukion ja Pilskeen hulevesialtaan ympärille.

Kevyt liikenne on huomioitu alueen suunnittelussa erityisen hyvin. Sujuvia kevyenliikenteen reittejä pitkin Keravan palvelut ovat saavutettavissa vartissa. Hieno sijainti lähellä kaupunkia takaa sen, että arjessa liikkuminen on helppoa kävellen, pyöräillen tai joukkoliikennettä käyttäen.

Kivisiltaan rakentuu uuden ajan kylä, jossa yhdistyvät maaseudun ja kaupungin parhaat puolet, vanhojen aikojen viisaus ja uudet, älykkäät ratkaisut.

Kivisillassa on vielä vapaita pientalotontteja. Siirry lukemaan lisää tarjolla olevista tonteista Keravan kaupungin sivuille.

Vehreys yhdistyy kaupungin palveluihin

Kivisillan asuinalueesta jopa 54 prosenttia on virkistysalueita sekä puistoja. Vehreät pihat ja kasvillisuus ovat alueella merkittävässä roolissa. Alueen monimuotoisuutta ja sadevesien ohjaamista tuetaan erilaisilla vihreillä ratkaisulla. Talousrakennuksissa tullaan näkemään viherkattoja tai istutuksin varustettuja kattoterasseja. Talojen pihat rakennetaan istutus- ja viljelyalueiksi, joilla suositaan hyötykasveja, kuten hedelmäpuita- ja marjapensaita. Hyvin suunnitelluilla pihoilla nähdään viihtyisiä keitaita, joissa asukkaat voivat viettää aikaa harrastaen ja omaa ruokaa viljellen.

Keravan kartanon historiallinen miljöö ja Keravanjoki ovat merkittävä osa Kivisillan alueen viehätystä.

Kivijalkana kestävyys ja kiertotalous

Kiertotalous on Kivisillan alueen kantava teema. Kaikessa rakentamisessa ja asumisessa pyritään siihen, ettei tuotettaisi jatkuvasti uutta, vaan eletään kierrättämällä ja jakamalla. Uusiutuvat energiat lämmitysmuotona ja rakennusmateriaalien mahdollisimman tehokas käyttö ja kierrätettävyys ovat hyviä esimerkkejä kiertotalouden toteutumisesta alueella.

Kiertotaloutta ei ole unohdettu asuinalueen melusuojauksessakaan, sillä meluvalli Lahdenväylän suuntaan rakennetaan pääosin käytetyistä merikonteista. Konttien lisäksi meluvalliin rakentamiseen käytetään kivikoreja ja alueen rakentamisessa kierrätettäviä ylijäämämaita.

Tapahtuma-alueen ytimessä, Keravan kartanon pihapiirissä toimii kiertotalouskeskus ja kestävän elämän yhteisö Jalotus, joka on koonnut keskukseen monipuolisen valikoiman arjen kiertotaloutta mahdollistavia toimintoja ja palveluita.